BTME (Bigga Turf Management Exhibition), tai meillä tunnetummin Harrogate, kokoaa karismaattiseen englantilaiskaupunkiin vuosittain urheilunurmien ammattilaiset. Messut ovat Euroopan suurin kentänhoitoon keskittyvä tapahtuma, keräten arviolta yli 5 000 kävijää ja yli 150 näytteilleasettajaa. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitua, oppia alan uusimmista innovaatioista sekä saada inspiraatiota omaan työhön.
Suomesta paikan päällä oli arviolta noin 30 henkilöä, ja pohjoismaista yhteensä 100 ammattilaista! Omalta osaltani messut olivat erityisen antoisat – paljon enemmän kuin perinteinen messutapahtuma. BTME on hektinen kokemus, ja jokainen rakentaa siitä omanlaisensa. Nyt tuntuu hyvältä avata, mitä kaikkea omaan kokemukseeni sisältyi.
Seminaarit ja koulutukset
BTME panostaa vahvasti seminaareihin ja koulutuksiin. Tiistain ja keskiviikon aikana messukävijöillä oli mahdollisuus osallistua ilmaisiin seminaareihin, joiden taso oli tänä vuonna erityisen korkea. Jopa niin hyvä, että ensi kerralla harkitsen panostamista maksulliseen koulutuspakettiin, jota on tarjolla alkuviikon päiville. Avoimet seminaarit kattoivat laajan kirjon eri teemoja, ja niitä esittelivät eri näytteilleasettajat. R&A oli isosti mukana vastuullisuuden ja kestävän kentänhoidon teemoilla.
Datan ja tutkimuksen kautta parempiin lopputuloksiin
Syngentan Sean Lokesin ”Microdochium Matters” -seminaari oli yksi suurimmista vetonauloista, ja kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisään. Esitys oli interaktiivinen ja keskittyi lumihomeen hallintaan. Sean kävi kattavasti läpi taudinaiheuttajan ja olosuhteiden välistä korrelaatiota. Erityisesti innostuin kuvaajasta, joka osoitti, kuinka monta suosiollista tuntia päivässä taudinaiheuttajalla on lämpötilan suhteen. Sympatiat Dubliniin, jossa vuoden kaikista tunneista 77 % osui haarukkaan! Tämä laskuharjoitus menee ehdottomasti jatkotarkasteluun, jotta voidaan arvioida, minkälaisissa lukemissa Suomen osalta ollaan.
TurfAdvisor-sovelluksen Microdochium-malliin on tulossa päivitys, joka ottaa huomioon erilaiset kosteuden muodot ja parantaa näin mallin toimivuutta. Mielenkiintoista oli myös Britannian kenttämestareille tehdyn kyselyn tulokset typpimäärän ja lumihomeen korrelaatiosta – datan mukaan vuotuinen typpimäärä ei merkittävästi korreloinut taudin esiintyvyyden kanssa. Tämä alleviivaa sitä, kuinka monimutkaisesta asiasta on kyse.
Oman elämäni myytinmurtajana osallistuin myös Andy Owenin ja Henry Bacheletin ”Myytit ja väärinymmärrykset” -seminaariin. Esityksen tavoitteena oli osoittaa, kuinka voimakkaasti kaikki alan toimijat vaikuttavat toisiinsa ja miten uskomukset voivat vakiintua, vaikka uutta tieteellistä näyttöä olisi olemassa. Yksi keskeinen ongelma on liiallinen yksinkertaistaminen – kun asioita yleistetään liikaa, johtaa se helposti vääriin johtopäätöksiin. Tämä korostaa tarvetta tutkimustiedon tuomiselle paremmin alan käyttöön.
Kentänrakennuksen ja hoidon trendit
R&A:n Gordon Howat käsitteli vuoden 2025 trendejä kentänrakennuksen, kuivatuksen ja parannusten osalta. Muutoksia ajavat ennen kaikkea muuttuva ilmasto, lainsäädäntö, resurssit, teknologia sekä golfaajien odotukset. Gordon korosti, että paitsi parannuksilla tähdätään kentän resilienssin kasvattamiseen, niin kestävä kehitys on astunut kuvaan jäädäkseen. Biodiversity Net Gain (BNG) on yksi keskeisistä käsitteistä, ja Britanniassa uusi lainsäädäntö edellyttää, että kehityshankkeet tuottavat vähintään 10 %:n nettolisäyksen luonnon monimuotoisuuteen.
Muita merkittäviä trendejä olivat:
Yhdessä R&A:n seminaarissa käsiteltiin myös tulevaisuuden golfkenttiä. Trendeinä nähtiin mm. lyhyemmät kentät, vähemmän bunkkereita, paremmat harjoitusalueet, pienet harjoituskentät lapsille, tiukemmat väylät (vähemmän hoidettavaa pinta-alaa), resurssien suojelu ja tehokkaampi käyttö ja kestävään kehitykseen sekä vastuullisuuteen liittyvät akkreditoinnit. Golfkenttien tulee kehittyä jatkuvasti, ja R&A tukee kenttiä tässä muutoksessa.
Teknologiat ja innovaatiot
Indigrown tekninen asiantuntija Tom Morris syventyi heinäkasvien ravinteiden ottomekanismeihin nestemäisten lannoitteiden osalta. Ravinteiden käyttö liittyy suoraan ympäristöystävällisyyteen, kustannustehokkuuteen ja kestävään kehitykseen. Tom nosti esiin tieteellisistä tutkimuksista mielenkiintoisia pointteja. Esimerkiksi suurin osa ruiskutettavista ravinteista otetaan kasviin sisälle ensimmäisten 4 tunnin aikana ja 76 % typestä imeytyy kasviin 24 tunnin kuluessa. Näitä tietoja hyödynnetään tuotekehityksessä; kun tiedostetaan, että tuotteen tulisi sisältää tiettyjä ominaisuuksia, voidaan niihin keskittyä ja parantaa ravinteiden hyötysuhdetta kohti maksimia.
Indigrown kehittämä SolarMax-sarja, jossa koostumus on geelimäinen, on tuonut merkittäviä etuja perinteisiin nestemäisiin lannoitteisiin verrattuna. Geelikoostumus levittyy tasaisemmin lehdelle, pidättyy adheesion ansiosta lehdellä paremmin, varastoitaessa ei tapahdu kerrostumista sekä suurempi ravinnepitoisuus suhteessa tilavuuteen, joka pienentää tuotteen hiilijalanjälkeä. Lisäksi tuotekokeissa havaittiin, että huuhtoutuminen alaspäin maaprofiilissa on hitaampaa kuin vesiliukoisilla lannoitteilla. Tärkeänä muistutuksena Tom huomautti, että jos juuristo on huonossa hapessa tai heikko olosuhde, kannattaa ruiskutus tehdä lehdelle.
Orgaaniset ja orgaanismineraaliset lannoitteet kiinnostavat entistä enemmän. Evert Verstreken aiheena oli Sustainability in organic fertilisers. Evert perehdytti meitä syvällisesti heidän toimintamalliinsa. DCM:llä 75 % orgaanisista raaka-aineista tulee elintarviketeollisuuden sivuvirroista, ja 80 % hankitaan alle 150 km säteellä tuotantolaitoksesta. Orgaaniset raaka-aineet on standardoitu mahdollisimman pitkälle, jolloin raakamateriaalin ravinnearvot ovat tiedossa ja yhdistelemällä eri raaka-aineita pystytään luomaan uniikkeja yhdistelmiä ja ravinteiden vapautumistahti on ennustettavissa. Useiden lannoitetehtaiden kokemuksella voin sanoa, että DCM:n tehdas on yksi siisteimmistä ja edistyksellisimmistä, hyödyntäen viimeisintä teknologiaa ja automaatiota.
DCM:n lähestymistapa ja toimenpiteet kestävän kehityksen ja vastuullisuuden saralla ovat erittäin korkeatasoisia ja linjassa Bernerin vastuullisuusstrategian kanssa. DCM panostaa kasvavissa määrin tutkimukseen ja kehitykseen ja heillä onkin talon sisällä 23 tutkijaa. Meillä on DCM kanssa ensi kaudelle suunnitelmissa koetoimintoja, joiden tuloksia toivottavasti päästään esittelemään marraskuun seminaarissa.
GolfCourse2030
John Kemp ja Dr. John Fry esittelivät GolfCourse2030-projektia seminaarissaan Priorities for a Sustainable Future. Puhujat nostivat keskiöön golfkenttien asiakkaan, golffarin, ja tarkastelivat, miten muuttuvat odotukset ja ilmastonmuutos vaikuttavat kentänhoitoon.
Ilmastonmuutos ei aiheuta pelkästään paineita kentänhoidon käytäntöihin, vaan se myös ohjaa kuluttajien valintoja ja elämäntyyliä entistä kestävämpään suuntaan. Esityksessä vastakkain asetettiin toisaalta asiakkaat, jotka tekevät päätöksiään yhä useammin vastuullisuuden ja ekologisuuden perusteella, ja toisaalta median luoma paine niin sanottuun Augusta National -syndroomaan – eli resurssien tuhlaamiseen ja ylenpalttiseen kentänhoitoon. Puhujien mukaan tällaisille kentille on maailmassa paikkansa, mutta niiden ei tulisi olla kaikkien golfkenttien tavoitemalli.
John Fry korosti, että jokaisen kentän tulisi tunnistaa oma tuoteprofiilinsa ja toteuttaa se erinomaisesti. Pelaajakyselyt osoittavat maailmanlaajuisesti, että golfklubin menestys riippuu sen kyvystä tunnistaa kohdeasiakkaansa ja luoda tälle merkityksellisiä kokemuksia sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Tämä herättääkin kysymyksen: miten Suomessa on onnistuttu kohdeasiakkaiden tunnistamisessa?
Messualueen kohokohdat
Messualueella oli runsaasti nähtävää ja messukäytävät sekä osastot olivat turvoksissa väenpaljoudesta. Minulle näissä tapahtumissa on erityisen arvokasta päästä tapaamaan tavarantoimittajiemme henkilöstöä ja vaihtamaan ajatuksia heidän kanssaan. Monilla tavarantoimittajillamme on teknisiä asiantuntijatiimejä, joiden kanssa voi syventyä syvällisiin keskusteluihin niin jo tehdystä tutkimuksesta ja tuotekehityksestä kuin myös tulevaisuuden innovaatioista. Lisäksi on inspiroivaa keskustella myyntiorganisaatioiden kanssa ja vertailla eri maiden markkinoiden eroja sekä yhtäläisyyksiä.
DCM oli BTME-messuilla esillä brittiläisen jakelijansa kanssa, joka on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa Skotlannissa. DCM:n tuotteet ovat siellä saavuttaneet toivotun vasteen ja käyttömukavuuden, samalla täyttäen korkeat vastuullisuusvaatimukset sekä lainsäädännön puitteet.
Indigrow puolestaan keskittyi osastollaan kostutusaineportfolioonsa, jota he ovat kehittäneet määrätietoisesti vastaamaan asiakkaidensa tarpeita. Erityisen antoisaa oli keskustelu maa-analyyseistä Indigrown ja ETL:n (European Turfgrass Laboratories) asiantuntijoiden kanssa, mikä tarjosi uusia kontakteja sekä avarsi osapuolten näkemyksiä.
Syngentan osastoon voi aina luottaa, kun haluaa löytää jotain konkreettista ja uutta. BTME 2025 -messuilla Syngenta esitteli Evopac-pakkausjärjestelmän, joka on kehitetty vähentämään käyttäjien altistumista ja parantamaan turvallisuutta ruiskutustoimenpiteissä.
Evopac-pakkaukset ovat yhteensopivia suljetun siirron järjestelmien, kuten easyconnect-liittimen, kanssa, mikä mahdollistaa tuotteen siirtämisen suoraan säiliöön ilman, että käyttäjän tarvitsee avata tai kaataa astiaa käsin. Tämä vähentää merkittävästi roiskeiden ja altistumisen riskiä. Uudistuksen taustalla on muun muassa Tanskan viranomaisten suositukset altistumisen vähentämiseksi – ja onkin todennäköistä, että vastaavanlaiset käytännöt nousevat jatkossa viranomaisten ohjeistuksissa keskeisiksi keinoiksi terveys- ja ympäristöriskien hallinnassa.
Evopac-pakkaukset on suunniteltu ergonomisesti, ja niissä on muun muassa kääntyvät kahvat sekä läpinäkyvä pakkaus, jotka parantavat käsittelyä ja mahdollistavat tarkemman mittaamisen, lisäten näin sekä käyttömukavuutta että turvallisuutta. Uudistus otetaan käyttöön tuotteittain vaiheittain.
Myös fludioksoniilin rekisteröinnin päättymisestä on uutta tietoa; päätös on tietojen mukaan viivästymässä ainakin kesään asti arvioidusta maaliskuusta. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme, kun saamme lisätietoa tilanteesta.
En ole vielä tietoinen, mistä suljetun siirron järjestelmän voi hankkia Suomessa, mutta messuilla sen hinta-arvioksi annettiin noin 1 000–3 000 euroa riippuen laitteiston ominaisuuksista. Järjestelmän voi asentaa joko ruiskun täyttöalueelle tai suoraan ruiskuun. Tulevaisuudessa on myös mahdollista, että tämä teknologia integroidaan suoraan ruiskuihin osana vakiovarustusta. Safety first, folks!
Verkostoituminen ja messujen jälkitunnelmat
Messujen iltaohjelmaan kuuluvat eri näytteilleasettajien tapahtumat ja BIGGA:n palkintojenjakotilaisuus, jotka tarjoavat hyviä hetkiä verkostoitumiseen rennommassa tunnelmassa. Oli hienoa, että Suomesta lähti suuri joukko messuille. Moni ensikertalainen totesi messut omalta osaltaan hyväksi kokemukseksi ja mukaan oli tarttunut osastoilta kaikennäköistä luettavaa kotimatkalle.
Kaiken kaikkiaan BTME 2025 oli erinomainen kokemus. Käteen jäi uusia kontakteja, ideoita ja innovaatioita – ja tietysti… se tekniikkapallo!
Viheriöiden lannoitukseen touko-elokuussa tarkoitettu orgaanis-mineraalinen NPK-lannoite.
Jätä meille puhelinnumerosi, niin olemme yhteydessä teihin pikimmiten.